torstai 19. helmikuuta 2015

Kevättää!

Maljakossa on tulppaaneja, ja kotona näyttää siltä että tänne olisi nyljetty joku supikoira. Varmoja kevään merkkejä!

Nupulla on ihan järkyttävä karvanlähtö, karvapalloja leijailee ympäriinsä vaikka kuinka imuroi. Kirppu alkaa heräämään talvihorroksesta. Fiona keräilee lumen alta paljastuvia risuja.



Olen pari viikkoa selaillut nettikauppoja, tekisi mieli ostaa kaikkea uutta kotiin. Varma kevään merkki sekin. Samoin se, että vähän väsyttää.
Vannoin kuun vaihteessa, että en ota yhtäkään ylimääräistä työvuoroa. Hups vaan tästä ja ensi viikosta tulikin 6-päiväisiä! Tänään on siis viikon ainut vapaapäivä ja huomenna alkaa 9 päivän putki. Vaikka eipä tuo haittaa, mielummin ahkeroin nyt, "talviloman" pidän vasta huhtikuussa.

Kevääseen kuuluu tottakai myös uusia muumimukeja! Pian kauppoihin ilmestyy uudet Pikkumyy ja Nuuskamuikkunen, eikä kesämukiakaan tarvitse enää kauaa odottaa. No, odotellessa tilasin kuitenkin Adlibris-nettikaupasta muutaman muumikirjan ja Iittalasta Muutto-purkin ja pari Rakkaus-lautasta...

Nuukailu ei siis ehkä ole sujunut ihan niin kuin piti, mutta toisaalta olen myös myynyt ylimääräisiä tavaroita lähemmäs satasella. Lisäksi olen syönyt monta päivää äitin tekemää hernekeittoa.

Pikkuhiljaa päivät alkaa olla pidempiä, kyllä se kevät sieltä tulee. Ja palkkapäivä.





maanantai 9. helmikuuta 2015

Vapaa viikonloppu

Ai että mitä luksusta, mulla oli vapaa viikonloppu! Ja lisäksi vielä tämäkin päivä. Maanantai on viikonloppuvapaiden ohella mun suosikkivapaa, ihanaa aloittaa viikko niin ettei tarvitse tehdä mitään. En kyllä tehnyt juuri mitään lauantaina tai sunnuntainakaan. Söin hyvin, kävin äitin ja siskon kanssa ostoksilla ja otin rennosti. Koska mitään mielenkiintoista kirjoitettavaa ei ole, niin tässä muutama kuva viime päiviltä.

Lauantain aamupala

Laiska sunnuntaiaamu

Tulppaneita piristykseksi, kannu löytyi kirpputorilta.

Savulohipiirakka
Serranot <3
Kirppukin ilahtui kukista, ihan varmasti.

Horroksessa

Vinttikoirasolmuja

Ostin sitten 400 sivua englanninkielisiä muumi-sarjakuvia...

Huomenna olisi aamuvuoro. Hyvä että kuitenkin torstaina on jo seuraava vapaa niin ei käy liian rankaksi tämä arki!

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Köyhä helmikuu

Muutaman tutun innoittamana ajattelin myös kokeilla nuukailua eli köyhäilyä. Helmikuu on sopivasti lyhyt kuukausi, ja perjantaina tuleva palkka näyttäisi olevan jopa hieman parempi mitä odotin!
Mietin vielä uskallanko kirjata kaikkia menoja Marttojen taulukkoon, vaikka ei kai siinä huijaa muita kuin itseään... Aion kiinnittää huomiota ennen kaikkea ruokakuluihin.

Olen nyt pitkästä aikaa käynyt Lidlissä (vai saako sitä edes sanoa jos on toisen ketjun palkkalistoilla o-ou!), ainakin muutamia elintarvikkeita haen jatkossa sieltä. Suunnittelin ruokalistaa valmiiksi, niin on helpompi miettiä myös ostoslista etukäteen. Yritän tehdä ruokaostokset vain kerran tai kaksi viikossa ja välttää heräteostoksia. Parhaiten se onnistuu kun jättää rahat kotiin työpäivänä. Ja töihin pitää ottaa kunnon eväät, niin ei tarvitse haaveilla Subwaysta.
Tietyistä asioista en suostu säästämään, maitotuotteiden pitää olla kotimaisia, mieluiten Valion tai Juustoportin tuotteita, kahvin ja banaanien luomua. Maailmahan kuitenkin pelastuu näillä ostoksilla! Ja ketsupin on oltava Felixiä ja suklaan Fazeria.





Katsotaan loppukuusta kuinka kävi!